maanantai 21. kesäkuuta 2010

Poninäyttelyssä ja uimakoulussa

Lauantaina suuntasimme Priitan kanssa Joensuuta kohti poninäyttelyn merkeissä. Tiesin, että päivästä tulisi pitkä ja harkitsin hoitopaikankin hankkimista, mutta toisaalta Priitan on pystyttävä kulkemaan mukanani myös hevostapahtumissa, ja milloinkas sitä olisi parempi aika ryhtyä sitä opettelemaan kuin heti...

Tyypilliseen tyyliinsä Priita kyseli jo puolivälissä matkaa, että voitaisiinko me jo olla perillä, mutta samoin tyypilliseen tapaansa tyytyi sitten nukkumaan kippuralla etupenkillä, kun perillä ei vielä oltukaan. Olimme perillä Joensuun raviradalla sen verran täpärästi, etten ehtinyt pissitystä suuremmin Priitaa juoksuttelemaan. Sen kummemmitta seremonioitta siis marssimme raviradalle. Pari kertaa piti poneille alussa haukahtaa, mutta sen jälkeen ne eivät juuri jaksaneet kiinnostaa. :)

Radalla pyörivät ponit olivat erittäin kiinnostavia. ;)

Jälleen kerran oli pakko ihmetellä, kuinka lungisti Priita suhtautuu kaikenlaiseen hälinään ja uusiin asioihin. Ihmisiä oli välillä radanvierus täynnään, minä huitelin välillä vaikka missä (jopa katsomorakennuksessa vessassa), ja silti pentu veteli aidan vieressä päiväunia. Priita keräsikin kyllä aimo kasan sympatiapisteitä myös kanssaihmisiltä. ;)

Päivä oli pienelle koiralle pitkä, mutta sen käyttäytyminen oli kyllä 10+ arvoista. Tosin Priita ajattelee varmaankin seuraavan kerran hevosen nähdessään "Voi ei, taas tulee ikuisuuksiksi tylsää!"...

Todistettavasti se oli elossakin reissun aikana!

Eilen taas olin reissun jäljiltä niin väsynyt (niin kuin kyllä varmaan Priitakin), ettemme tehneet päivällä pissilenkkejä kummempia vaelluksia. Illalla olimme sitten lähdössä pidemmälle kävelylle, kun sattumalta törmäsimme naapurin Venla-nöffiin emäntineen. He olivat lähdössä uimaretkelle Neulaniemeen ja toivottivat meidät tervetulleiksi mukaan. Priitahan yritti opetella uimaan tassupohjaa jo hyvissä ajoin talvella omassa vesikupissaan, mutta kelien viileyden takia emme olleet käyneet vielä pentutreffien vahingossalampeenpulahtamisia lukuun ottamatta uimista kokeilemassa. Niinpä otin kutsun mielihyvin vastaan.

Ihan kunnolla uimasille ei tällä kertaa ruvettu, mutta ehkämelkeinpuoliksi kuitenkin - joka tapauksessa kävi selväksi, että ei tuo vettä(kään) pelkää! Juhannuksena päästään ehkä uimamaisterilapinkoira Saagan uimakouluun jatkokurssille. ;)

"Onks se kylmää?"

Sinne humpsahti!

"Okei, tää on märkää!"

 
Hauskempaa oli odottaa rannalla keppiä noutavaa Venlaa ja varastaa kapula Venlan rantauduttua...

...ja ottaa pikku spurtit... "Perkules, se vei mun kapulan!"

Ja oli niin maar hauskaa!

Notkahteleva laiturikaan ei ollut lainkaan pelottava.

Lapinkoiraksi ovat sitä minulle väittäneet. ;)

1 kommentti:

  1. Voi ihana pieni uimari-Priita... Tuo viimeinen(kin) kuva <3

    VastaaPoista