Match show Kajaanissa 14.6.2010

Toissaviikonloppuna heitimme näyttelyreissun Kajaanin suuntaan. Sunnuntaina kävimme äidin ja siskoni kanssa katselemassa lappalaiskoiria Suomussalmen ryhmänäyttelyssä, ja maanantai-iltana raahasin saman lössin sekä Priitan ja äidin koiran Saagan (slkn Paukapää Tiinu) Kainuun Seurakoira- ja Terrierikerho ry:n järjestämiin mätsäreihin Keskuskoulun kentälle. Ilmoitin mukaan molemmat koirat, vaikkei Saagan kanssa oltu ikinä edes treenattu näyttelyesiintymistä. Lahjattomathan ne harjoittelee! ;D

Ensin meni pentukehään Priita. Se seisoi, liikkui ja antoi tutkia itsensä erittäin hienosti - olin todella ylpeä! Olemme täysin valmiita "oikeisiin" kehiin, ja parannettavaa on lähinnä omassa esittämisessäni. Tuomari kehui myös Priitaa hyvin käyttäytyväksi. Tuloksena oli silti "vain" sininen nauha, mutta näin tällä kertaa. Loppukehässä emme saaneet sijoitusta.

Löytyy sieltä paljon isoja hampaita!

Odottelemassa sillä aikaa, kun pariamme arvosteltiin.

Tälle hävittiin - rotukin jäi epäselväksi...

Seuraavaksi jouduin sinkoamaan suoraan Saagan kanssa isojen koirien kehään (hyvä ajoitus! ;D). Ensimmäinen pyörähdys kehässä meni hieman plörinäksi, kuten arvata saattoi. Harjoittelun puutteen takia Saaga ei oikein ymmärtänyt paikoillaan seisoskelun jujua, ja ravi meni laukaksi, koska kädessä oli nakkinakkinakki! Tuomari ei edes tarkastanut koirilta hampaita, mutta tuumasi, että Saaga on hyvin sympaattinen koira. :) Tuloksena siis odotetusti sininen nauha.

 

Maa kutsuu Saagaa - ja Paulakin yrittää. ;)

Erinomaisen hyvä nakkikontakti!

Välittömästi Saagan arvostelun jälkeen jouduin taas lennossa vaihtamaan koiraa, ja suuntaamaan pentujen loppukehään. Priita esiintyi edelleen siivosti, mutta sijoitusta ei tullut. Sen sijaan toinen Miskajasmin-kasvatti Severi (Miskajasmin Olkihattu) pokkasi hienosti sinisten pentujen toisen sijan.

Hieno Severi.

Voisi sanoa, että onneksi emme sijoittuneet, sillä taas jouduin välittömästi kehästä päästyämme vaihtamaan koiraa ja säntäämään Saagan kanssa isojen koirien siniseen loppukehään. Pikkuhiljaa aloin tuntea suurta sympatiaa ammattilaisesittäjiä kohtaan. ;)

Toisella rundilla Saagakin alkoi jo saada homman jujusta kiinni. Liikkeet onnistuivat ihan mukiinmenevästi pientä laukkapätkää lukuun ottamatta, ja seisominenkin alkoi jo loppua kohden sujua. Harmitellen tuomari kuitenkin sanoi, että hän joutuu pudottamaan meidät kehästä, vaikka Saaga sympatiapisteet keräsikin. Ei se mitään, tavoite oli saavutettu, eli kokemusta saatu, ja Saagan esiintymiseen saattoi olla varsin tyytyväinen. Joku hytinä minulla on, että Saagasta voisi kehkeytyä varsinainen mätsäritähti...

Sieltä löytyi liikkeet! Ja vieläpä hienot sellaiset.

Nakkiakin saattoi jo siirtää sivummalle, kun Saaga ymmärsi mistä hommassa on kyse.

Jälkimainintana voisi sanoa, että Saaga tuli tiistaina tänne lomahoitoon, jolloin se kulki mukana pentukurssilla ja näyttelyharjoituksissa. Harjoittelimme keskiviikkona katsekontaktia, ja torstaina lappalaisten näyttelyharjoituksissa olikin Saaga sitten harjoituskoirani. Ja sieltä kehkeytyi vallan mukiinmenevä esiintyjä! Nyt on elokuussa hyvä lähteä Puolangan ryhmänäyttelyyn (Priitan ja Saagan kanssa), vaikkei Saagaa sen kummemmin kesällä treenailtaisikaan näyttelyasioissa. Sinällään harmi, että välimatkaa on niin paljon, sillä olisi mukava käyttää Saagaa useamminkin mätsäreissä.

Näin hienosti sujuu poseeraaminen yhden ainoan treenikerran jälkeen. Fiksu koira! :)

Poninäyttelyssä ja uimakoulussa

Lauantaina suuntasimme Priitan kanssa Joensuuta kohti poninäyttelyn merkeissä. Tiesin, että päivästä tulisi pitkä ja harkitsin hoitopaikankin hankkimista, mutta toisaalta Priitan on pystyttävä kulkemaan mukanani myös hevostapahtumissa, ja milloinkas sitä olisi parempi aika ryhtyä sitä opettelemaan kuin heti...

Tyypilliseen tyyliinsä Priita kyseli jo puolivälissä matkaa, että voitaisiinko me jo olla perillä, mutta samoin tyypilliseen tapaansa tyytyi sitten nukkumaan kippuralla etupenkillä, kun perillä ei vielä oltukaan. Olimme perillä Joensuun raviradalla sen verran täpärästi, etten ehtinyt pissitystä suuremmin Priitaa juoksuttelemaan. Sen kummemmitta seremonioitta siis marssimme raviradalle. Pari kertaa piti poneille alussa haukahtaa, mutta sen jälkeen ne eivät juuri jaksaneet kiinnostaa. :)

Radalla pyörivät ponit olivat erittäin kiinnostavia. ;)

Jälleen kerran oli pakko ihmetellä, kuinka lungisti Priita suhtautuu kaikenlaiseen hälinään ja uusiin asioihin. Ihmisiä oli välillä radanvierus täynnään, minä huitelin välillä vaikka missä (jopa katsomorakennuksessa vessassa), ja silti pentu veteli aidan vieressä päiväunia. Priita keräsikin kyllä aimo kasan sympatiapisteitä myös kanssaihmisiltä. ;)

Päivä oli pienelle koiralle pitkä, mutta sen käyttäytyminen oli kyllä 10+ arvoista. Tosin Priita ajattelee varmaankin seuraavan kerran hevosen nähdessään "Voi ei, taas tulee ikuisuuksiksi tylsää!"...

Todistettavasti se oli elossakin reissun aikana!

Eilen taas olin reissun jäljiltä niin väsynyt (niin kuin kyllä varmaan Priitakin), ettemme tehneet päivällä pissilenkkejä kummempia vaelluksia. Illalla olimme sitten lähdössä pidemmälle kävelylle, kun sattumalta törmäsimme naapurin Venla-nöffiin emäntineen. He olivat lähdössä uimaretkelle Neulaniemeen ja toivottivat meidät tervetulleiksi mukaan. Priitahan yritti opetella uimaan tassupohjaa jo hyvissä ajoin talvella omassa vesikupissaan, mutta kelien viileyden takia emme olleet käyneet vielä pentutreffien vahingossalampeenpulahtamisia lukuun ottamatta uimista kokeilemassa. Niinpä otin kutsun mielihyvin vastaan.

Ihan kunnolla uimasille ei tällä kertaa ruvettu, mutta ehkämelkeinpuoliksi kuitenkin - joka tapauksessa kävi selväksi, että ei tuo vettä(kään) pelkää! Juhannuksena päästään ehkä uimamaisterilapinkoira Saagan uimakouluun jatkokurssille. ;)

"Onks se kylmää?"

Sinne humpsahti!

"Okei, tää on märkää!"

 

Hauskempaa oli odottaa rannalla keppiä noutavaa Venlaa ja varastaa kapula Venlan rantauduttua...

...ja ottaa pikku spurtit... "Perkules, se vei mun kapulan!"

Ja oli niin maar hauskaa!

Notkahteleva laiturikaan ei ollut lainkaan pelottava.

Lapinkoiraksi ovat sitä minulle väittäneet. ;)

Tästä se alkaa...

...tai siis alkanuthan se on jo aikaa sitten, minun ja Priitan yhteiselo siis. Mutta blogin pitäminen alkaa tästä, Priitan ollessa 5,5 kk vanha. Tarkoituksenani on lähinnä tallentaa tänne mukavat muistot ja pienet pohdinnat koiranelämän ihmeellisyyksistä.

Suomenlapinkoira Miskajasmin Priitta alias Priita on ensimmäinen koirani kymmeneen vuoteen, kovasti kaivattu karvalapsi, jonka kanssa harrastelemme kaikenlaista koiramaista toimintaa. Elämämme jakaa äänekkäästi myös siamilainen kissa Anatolian Kyara eli Kerma-neiti.