tiistai 13. heinäkuuta 2010

Puoli vuotta ja näytelmiä

Neiti täytti kuusi kuukautta 1.7. Pitihän sen kunniaksi ottaa poseerauskuvat, tosin kuvausteknisistä syistä pari päivää etukäteen (kun sattui olemaan apukäsiä paikalla :D). Tietysti oma koira on aina maailman hienoin, mutta kehtaa tämän ehkä viedä tuomarillekin näytille:

 

Tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovatkin tässä alkaneet selkiytyä. Olen nyt ilmoittanut Priitan lappalaiskoirien erikoisnäyttelyyn Rautavaaralle 31.7. (pennut 5-7 kk, tuomari Annukka Paloheimo), Sawo Show'hun täällä Kuopiossa 6.8. (pennut 7-9 kk, tuomari Raimo Viljanmaa), Puolangan ryhmänäyttelyyn 14.8. (pennut 7-9 kk, tuomari Tuula Pratt) ja Kajaanin pentunäyttelyyn 15.8. (tuomari Tuula Pratt). Myös Saaga on ilmoitettu debytoimaan Puolangalle avoimessa luokassa.

Virallisissa luokissa on tarkoitus aloittaa esiintyminen Priitan kanssa Jyväskylän erikoisnäyttelyssä, kun ikä juuri riittää junnuihin. :) Sen jälkeen katsotaan, olisiko meillä edes pieniä mahdollisuuksia pärjätä Messukeskuksessa voittajanäyttelyssä, jossa jaetaan juniorivoittaja 2010 -tittelit. Hoota ei viitsitä sinne asti lähteä hakemaan. ;D Sitten seuraavat näyttelyt jäävätkin ensi vuoden puolelle.

Mätsäreissä on hyvä harjoitella esiintymistä, joten osallistuimme Hukka-Putki ry:n järjestämään match show'hun 29.6. Kisasimme isoissa pennuissa (koon mukaan siis), ja tuomarina toiminut Mirja Ojainväli kennel Nuts Overista valitsi meidät pariamme (suursnautseri, joka ei sekään huonosti esiintynyt!) paremmaksi sekä sijoitti meidät loppukehässä kolmansiksi. Olin erittäin tyytyväinen, sillä vihdoin Priitalla pysyi häntä selällä myös seisoessa ja liikkeiden esityksessä ei vaelleltu sinne tänne. Seisomisenhan se on hanskannut jo pitkän aikaa. Kotiin tuomisiksi saatiin hieno iso ruusuke. :) Ihana pikkukoira!



Erkkaria ja sen jälkeen alkavaa lappalaiskoirien kesäleiriä odotellessa yritetään selvitä hengissä näistä helteistä (toivottavasti kuun vaihteessa on koiraystävällisemmät säät!) ja ehkä käydään vähän reissussa Helsingin suunnalla. Loppukevennykseksi rimpsessa luonnollisessa lookissa ja puunattuna. ;)


1 kommentti: